Liikunta suolistosyöpähoitojen hoitojen tukena – mitä tutkimustieto kertoo?
Liikunta suolistosyövän hoitojen tukena – mitä tutkimustieto kertoo?
Syöpädiagnoosin jälkeen liikunta ei useimmiten ole ensimmäinen asia mielessä. Hoidot, väsymys ja muuttunut vointi voivat tehdä liikkumisesta aiempaa vaikeampaa, ja samalla voi olla epäselvää, miten ja kuinka paljon olisi hyvä liikkua.
Tutkimusnäyttö liikunnan hyödyistä syövän hoidossa on kuitenkin vahvistunut merkittävästi edeltävien vuosikymmenten aikana, ja liikunta on saanut uuden roolin syövän tukihoitona. Korkeamman fyysisen aktiivisuuden on todettu olevan yhteydessä matalampaan riskiin sairastua useisiin syöpiin ja parempaan elossaoloennusteeseen useissa syöpätyypeissä. Lisäksi fyysisen aktiivisuuden on havaittu olevan yhteydessä vähäisempään syövän uusiutumiseen muun muassa rinta- ja paksusuolisyövissä. Liikunnan on myös todettu lievittävän useita hoitojen aikaisia haittavaikutuksia, kuten väsymystä eli fatiikkia. [1,2,12]
Tarkastelen aihetta tässä kirjoituksessa tutkijan ja liikuntaonkologian asiantuntijan näkökulmasta. Työskentelen syöpään ja liikuntaan liittyvissä tutkimus- ja kehitysprojekteissa sekä syöpäpotilaiden kuntouttavan liikunnan parissa vastaanottotyössä.
Liikunnan hyödyntäminen osana syövän hoitoa on vasta kehittymässä osaksi terveydenhuoltoa. Toistaiseksi liikunnan toteuttaminen syöpähoitojen rinnalla voikin olla monin paikoin potilaan oman aktiivisuuden ja tietotaidon varassa. Samalla liikunnan lisääminen voi tuntua haastavalta, kun keho ja mieli ovat sairastumisen ja hoitojen vuoksi kuormittuneita. Useat potilaat vastaanotollani ovat kuitenkin sanoneet: ”No olisihan minä liikkunut enemmän, jos olisin tiennyt sillä olevan näin merkittäviä hyötyjä.”
Tässä kirjoituksessa käyn läpi, mitä tutkimustieto kertoo liikunnasta ennen suolistosyövän hoitoja, niiden aikana ja hoitojen jälkeen – ja mitä tämä voi tarkoittaa potilaan arjessa.
Liikunta ennen hoitoja – voiko hoitoihin valmistautua liikkumalla?
Jo diagnoosin ja hoitojen alkamisen välinen aika voidaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää hoitoihin valmistautumiseen. Tavoitteena voidaan pitää fyysisen kunnon ja toimintakyvyn vahvistamista ennen kuormittavia hoitoja. Tätä kutsutaan prehabilitaatioksi. Prehabilitaatiota hyödynnetään osana syövän hoitopolkuja jo useissa maissa. [3] Suomessa sen hyödyntäminen näyttäytyy kuitenkin vielä vähäisenä.
Ennen hoitoja rakennettu fyysinen reservi korostuu siinä vaiheessa, kun hoidot alkavat kuormittaa kehoa ja liikunta-aktiivisuus usein vähenee. Kun lähtötaso on korkeampi, toimintakyvyn lasku hoitojen aikana voi jäädä vähäisemmäksi. [4] Kun keho ja mieli ovat lisäksi ehtineet tottua fyysiseen aktiivisuuteen normaalitilassa, liikkumista voi olla helpompi ylläpitää myös hoitojen aiheuttaman kuormituksen aikana.
Hoitojen aikana harjoittelua voidaan sovittaa hoitojen ja niiden aiheuttamien sivuvaikutusten mukaan. Sytostaattihoitojen jälkeen, kun sivuvaikutukset ovat voimakkaimmillaan, harjoittelun kuormitusta voidaan keventää. Muuna aikana harjoitella voi tavanomaisemmin ja kuormitusta voidaan jälleen lisätä voinnin mukaan. [5]
Voiko liikunnalla ehkäistä kemoterapian aiheuttamaa neuropatiaa?
Hoitojen aikaisella liikunnalla pyritään vaikuttamaan myös hoitojen sivuvaikutuksiin. Suolistosyövän kannalta yksi merkittävimmistä haasteista, johon liikunnasta voi olla apua, on kemoterapian aiheuttama perifeerinen neuropatia eli CIPN. Neuropatia voi aiheuttaa käsien ja jalkojen puutumista, pistelyä ja kipua sekä vaikuttaa asentotuntoon, tasapainoon ja kävelyyn. Suolistosyövän hoidossa neuropatian kannalta keskeinen lääkeaine on oksaliplatiini, jota käytetään esimerkiksi FOLFOX- ja CAPOX-hoidoissa. [6]
Sensorimotorista harjoittelua neuropatian ehkäisyssä on tutkittu pitkään. Vuonna 2024 julkaistussa satunnaistetussa tutkimuksessa oli mukana sekä oksaliplatiinia että vinka-alkaloideja saavia potilaita. Koko tutkimusjoukossa neuropatia kehittyi 30,0 prosentille sensorimotorista harjoittelua tehneistä, 41,2 prosentille koko kehon värinäharjoittelua tehneistä ja 70,6 prosentille tavanomaista hoitoa saaneista. Harjoittelua tehtiin kaksi kertaa viikossa 15–30 minuuttia kerrallaan kemoterapiahoitojen aikana. Harjoittelun vaikutus oli voimakkaampi vinka-alkaloideja kuin oksaliplatiinia saaneilla potilailla. [6] Potilaan näkökulmasta kiinnostavaa on, että kyse ei ollut pitkäkestoisesta harjoittelusta.
Käytännössä sensorimotorisessa harjoittelussa haastetaan tasapainoa, asentotuntoa ja kehonhallintaa. Harjoitteita voidaan tehdä esimerkiksi jalat yhdessä, jalat peräkkäin tai yhdellä jalalla seisten. Vaikeustasoa voidaan lisätä sulkemalla silmät tai siirtymällä pehmeälle tai epävakaalle alustalle. Tutkimuksissa harjoitteita on tehty noin 20–30 sekunnin sarjoina ja vaikeustasoa nostettu asteittain. [6]
Entä hoitojen jälkeen – voiko liikunta vaikuttaa myös ennusteeseen?
Liikunnan merkitys ei pääty syöpähoitojen päättymiseen. Fyysisen aktiivisuuden ja paremman syöpäennusteen välinen yhteys on tunnettu havainnoivista tutkimuksista pitkään. Vuonna 2025 julkaistu CHALLENGE-tutkimus toi tähän merkittävää uutta tietoa satunnaistetusta tutkimuksesta. [1,7]
Tutkimukseen osallistui 889 korkean riskin II tai III vaiheen paksusuolisyövän vuoksi hoidettua henkilöä, jotka olivat saaneet leikkauksen jälkeisen solunsalpaajahoidon. Osallistujat satunnaistettiin kolmen vuoden strukturoituun liikuntaohjelmaan tai terveysneuvontaa saaneeseen vertailuryhmään. [7]
Viiden vuoden kohdalla sairaudeton elossaolo oli 80,3 % liikuntaryhmässä ja 73,9 % vertailuryhmässä, eli absoluuttinen ero oli 6,4 prosenttiyksikköä. Sairauden uusiutumisen, uuden syövän tai kuoleman riski oli liikuntaryhmässä 28 % pienempi (HR 0,72; 95 % CI 0,55–0,94). [7] Kahdeksan vuoden kohdalla elossa oli 90,3 % liikuntaryhmästä ja 83,2 % vertailuryhmästä, eli ero oli 7,1 prosenttiyksikköä. Kuoleman riski oli liikuntaryhmässä 37 % pienempi (HR 0,63; 95 % CI 0,43–0,94). [7]
CHALLENGE koski tiettyä paksusuolisyöpää sairastaneiden ryhmää, ja liikuntainterventio aloitettiin solunsalpaajahoitojen päätyttyä. Tuloksia ei siksi voida suoraan yleistää kaikkiin suolistosyöpiin tai hoitopolun vaiheisiin. [7]
Kuinka paljon pitäisi liikkua?
Liikunnan sopiva määrä riippuu aina lähtötilanteesta. Jos liikkuminen on sairauden tai hoitojen aikana vähentynyt, jo liikunnan lisääminen omaan lähtötasoon nähden on merkityksellistä.
Liikunnan tavoitteena voidaan pitää 150–300 minuuttia kohtuukuormitteista tai 75–150 minuuttia raskasta kestävyysliikuntaa viikossa tai näiden yhdistelmää sekä lihasvoimaharjoittelua vähintään kaksi kertaa viikossa. Erityisesti ikääntyessä harjoitteluun on hyvä sisällyttää myös tasapainoharjoittelua. [2,8]
Liikunnan annosvastetta tarkastelevissa tutkimuksissa liikunnan määrää kuvataan usein MET-tunteina, jolloin huomioidaan sekä liikunnan määrä että kuormittavuus. Tutkimusnäytön perusteella liikunnan määrän kasvaessa myös terveyshyödyt lisääntyvät. Lisähyödyt kuitenkin laimenevat vähitellen suuremmilla liikuntamäärillä. Tavallisiksi liikuntatunneiksi muutettuna tämä laimenemispiste saavutetaan liikunnan kuormittavuuden mukaan karkeasti noin 5–9 tunnin viikoittaisella liikuntamäärällä. [8–11]
Tämä ei tarkoita, että kaikkien tulisi liikkua 5–9 tuntia viikossa. Olennaisempaa on löytää omaan tilanteeseen sopiva määrä ja tapa liikkua sekä lisätä liikuntaa mahdollisuuksien mukaan.
Miten löydän itselleni sopivan tavan liikkua?
Määrän lisäksi olennaista on löytää itselle mielekäs tapa liikkua, josta voi muodostua pysyvä osa omaa arkea. Paras liikuntamuoto ei välttämättä ole se, joka näyttää hyvältä paperilla, vaan sellainen, jota pystyy omassa tilanteessaan tekemään riittävän säännöllisesti.
Liikunta-aktiivisuutta lisätessä voi olla hyödyllistä tunnistaa omat motivaatiotekijät, liikkumista estävät tekijät sekä valinta- ja ajattelutavat, jotka ohjaavat omaa terveyskäyttäytymistä. Omaa liikuntakäyttäytymistä voi tarkastella esimerkiksi pohtimalla: Mikä saa minut lähtemään liikkeelle? Millainen liikuntamuoto motivoi minua? Entä mikä auttaa minua palaamaan liikunnan pariin tauon jälkeen?
Sosiaaliselle ihmiselle ryhmäliikunta voi tuntua motivoivalta, kun taas osa harjoittelee mielellään yksin. Useat potilaani kuitenkin kertovat lähtevänsä helpommin liikkumaan silloin, kun harjoitus on sovittu ryhmän tai ohjaajan kanssa.
Ryhmässä harjoittelevat ovat myös kuvanneet: ”Siinähän se menee rupatellessa muiden kanssa ja liikunta tulee toteutettua lähes siinä ohessa.”
Liikunta osana koko hoitopolkua
Liikuntaan syöpähoitojen tukena liittyy useita erityispiirteitä. Harjoittelussa tulee huomioida syöpähoidot ja niiden sivuvaikutukset, harjoittelun turvallisuus ja mahdolliset terveydelliset vasta-aiheet sekä muut sairaudet ja tuki- ja liikuntaelinvaivat. Samalla harjoitteluun vaikuttavat aivan samat tekijät kuin muillakin: omat tavoitteet, motivaatio, voimavarat, elämäntilanne ja käytettävissä olevat resurssit.
Näistä tekijöistä voidaan rakentaa yksilöllinen ja nousujohteinen kokonaisuus, jota voidaan muokata hoitopolun aikana ja tilanteen muuttuessa. Pitkäjänteisellä harjoittelulla toimintakykyä ja fyysistä kuntoa voidaan usein kehittää hoitojen jälkeen huomattavasti. Omassa työssäni olen nähnyt potilaiden saavuttavan pitkäjänteisellä harjoittelulla sellaisen fyysisen kunnon ja toimintakyvyn tason, jota he eivät harjoittelun alkaessa itse pitäneet mahdollisena.
Liikunnan asema osana syövän hoitoa on muutoksessa. Vuonna 2026 julkaistussa ESMOn päivitetyssä hoitosuosituksessa soveltuville korkean riskin II tai III vaiheen paksusuolisyövän vuoksi leikatuille potilaille suositellaan osallistumista strukturoituun liikuntaohjelmaan. [13] Kansainvälisesti tavoitteena on tuoda liikunta osaksi syöpäpotilaiden hoitoa. Esimerkiksi ACSM Moving Through Cancer -aloitteen tavoitteena on saada liikunta osaksi syövän rutiinihoitoa vuoteen 2029 mennessä. [14]
Syöpähoitojen aikana vointi vaihtelee, ja myös liikuntaa voidaan sovittaa sen mukaan. Tavoitteena on tukea toimintakyvyn säilymistä hoitojen aikana ja vahvistaa sitä mahdollisuuksien mukaan.
Mikäli olet kiinnostunut siitä, miten liikuntaa voidaan hyödyntää suolistosyövän hoitojen aikana ja miten harjoittelua kannattaa soveltaa omassa tilanteessa, tule kuuntelemaan aiheesta lisää Coloresin luennolle 9.11. klo 17.00. Ilmoittaudu luennolle tästä: https://link.webropol.com/s/liikunta
Mikäli sinulla on ennakkokysymyksiä, joihin toivoisit minun ottavan kantaa luennolla, voit lähettää niitä osoitteeseen saara.sotikov@protonmail.com.
Kirjoittaja
Saara Sotikov on tutkija ja liikuntaonkologian asiantuntija, joka työskentelee useissa syöpään ja liikuntaan liittyvissä tutkimus- ja kehittämisprojekteissa. Projekteissa tutkitaan liikunnan ja eri syöpien välisiä yhteyksiä sekä sitä, miten liikuntalääketiede voidaan integroida osaksi syöpäpotilaiden hoitopolkuja.
Tutkimus- ja kehittämistyön rinnalla Saara työskentelee syöpäpotilaiden kuntouttavan liikunnan parissa vastaanottotyössä. Hänellä on pitkä kokemus työikäisten ja sairauksista kuntoutuvien liikuntavalmennuksesta. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK), Master of Health Care (YAMK) sekä ACSM Cancer Exercise Specialist, ja hän opiskelee liikuntalääketiedettä Jyväskylän yliopistossa. Saaran tavoitteena on, että tulevaisuudessa tutkimusnäyttöön perustuva liikunta on systemaattinen osa syöpäpotilaiden hoitoa.
