Olen 60-vuotias, naimissa, minulla on kolme aikuista lasta ja viisi lastenlasta. Mieheni on eläkkeellä oleva oopperalaulaja. Olen ammatiltani psykiatrian erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja, perheterapeutti ja psykoterapeutti. Työskentelin mielenterveys- ja päihdetyössä vuoteen 1999 asti, jonka jälkeen siirryin suunnittelijaksi. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle uupumuksen vuoksi 1.3.07 alkaen.
Sairastuin peräsuolen syöpään vuonna 2005. Suoli alkoi oireilla jo puolitoista vuotta aiemmin. Ensimmäinen verenvuoto oli syksyllä 2003 ja tuolloin sitä esiintyi harvakseltaan. Keväällä 2004 otin asian esiin Diacorin työterveyshuollossa. Lääkäri lähetti minut paksunsuolen alkupään tähystykseen. Lääkäri arveli, että kyseessä saattaisi olla pukama-alueen ajoittainen verestys ja neuvoi minua ottamaan häneen yhteyttä, mikäli vuoto jatkuisi. Sitä en kuitenkaan tehnyt, sillä ajattelin, että vuoto olisi vain vaaratonta pukamavuotoa. Kävin uupumuksen vuoksi melko usein työterveyshuollossa talvella 2004–2005 ja mainitsin tuolloin myös verenvuodosta. Työterveyslääkäri tähysti pienellä muovisuppilolla peräsuolta ja totesi siellä olevan verta. Palpointia ei kuitenkaan suoritettu. Sovimme, että tilannetta seurataan.
Tilanteen vakavuus selvisi
Huhtikuussa totesin itse ison möykyn peräsuolessa. Työterveyslääkärin vaihduttua toiseen toukokuussa, otin asian taas esiin. Saatuani päätökseen senkertaisen jakson työelämässä menin taas tähystykseen. Kesäkuun 22. päivänä erikoislääkäri tutki minut uudelleen ja totesi, että peräsuolessa on mitä todennäköisimmin pahanlaatuinen kasvain. Hän laittoi kiireisen lähetteen Jorvin sairaalan kirurgiselle poliklinikalle. Pääsin paksunsuolen tähystykseen kolme viikkoa myöhemmin. Hoitava kirurgi totesi, että korjaavaa leikkausta ei voida tehdä muutoin kuin poistamalla koko peräsuoli ja tekemällä pysyvä suoliavanne. Leikkaus suoritettiin viikkoa myöhemmin 14.7.05. Minulta otettiin myös suoliston röntgenkuva.
Leikkaus onnistui hyvin
Olin aluksi melko kivuton. Olin osastolla seitsemän päivää. Hoitajat olivat asiantuntevia ja erittäin huolehtivia ja ystävällisiä. Ainoa pikkutapaturma sattui, kun nuorempi hoitaja asetti minulle kestokatetrin ja täytti katetrin paikallaan pitävän pallon katetrin pään ollessa vielä virtsaputkessa. Se aiheutti kovaa kipua ja virtsaamisvaivan, jota kesti vuoden verran. Leikkauksen jälkeisen ajan kolmantena päivänä minulta poistettiin epiduraalipuudutus. Sen jälkeen alkoivat kovat kivut ja lähes sietämätön henkinen ahdistus. Viidentenä päivänä leikkauksesta poistettiin dreeniputki, vitsakatetri ja tiputukset. Aloin heti voida paremmin. Pääsin myös psykiatrin konsultaatioon, joka tosin ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi pääsin säännölliseen kontaktiin sosiaaliterapeutin kanssa psykiatrisella konsultaatiopoliklinikalla. Tämä terapia osoittautui hyvin toimivaksi ja jatkuu harvajaksoisesti edelleen.
Osastohoidon päättyessä sain tiedon, että syöpä on saatu kokonaan poistetuksi leikkauksella enkä tarvinnut muita hoitoja. Avannehoitajan tapasin jo ennen leikkausta, mikä oli hyvä. Leikkauksen jälkeen kävin kuuden viikon ajan avannepolilla, jossa sain huolellista hoitoa ja jakaa asiantuntevan ihmisen kanssa kokemuksiani. Terveyteni seuranta on jatkunut omalla terveysasemallani laboratorion syöpämarkkerein. Näytteiden tulokset ovat olleet tähän asti normaalit.
Aluksi tuli itku
Saatuani tiedon syövästä itkin kyllä pirauksen matkalla takaisin työhöni ja kertoessani asiasta parhaalle ystävälleni. Työpaikalle tultuani, mainitsin asiasta työtovereille, mutta jatkoin sinä päivänä työtä entiseen malliin. Kummallista kyllä tunsin itseni erittäin onnelliseksi siitä, että sairaus pelasti minut työelämän oravanpyörältä ja muistakin elämän rasituksista. Kun sain sitten tietää, että minulle leikataan loppuikäinen avanne, itkin asiaa yhden illan, mutta en enää sen jälkeen. Palasin työelämään syyskuussa 2005.
Avanne on lopulta pieni vaiva
Kun viimeisin työsuhteeni päättyi heinäkuussa 2006, totesin, että nyt on aika jäädä pois työelämästä. Sain sairauslomaa, jota kirjoitettiin kuukausi kuukaudelta helmikuuhun 2007 ja nyt olen siis eläkkeellä. Avanne on osoittautunut melko pieneksi vaivaksi, tosin pieniä tapaturmia on sen kanssa sattunut, mutta niitäkin olen oppinut välttämään. Ihmiset ovat suhtautuneet asiaan mukavasti. Perhe ja ystävät ovat olleet suurena tukena ja yhdessä me ollaan selvitty eteenpäin. Aviomiehen kanssa on ihana suhde ja se on vain parantunut kun on ollut aikaa olla rauhassa kotona.
Tarja Sinnemäki
Haluatko jakaa oman kokemustarinasi potilaan tai läheisen näkökulmasta?
Etsimme uusia tarinoita ruoansulatuskanavan alueen syöpäpotilailta ja heidän läheisiltään julkaistavaksi kotisivuillamme. Lue lisää: Kokemustarinoiden kirjoituskampanja